Selvisin taas yhdestä työviikosta. Meillä on "liukuva työaika", eli toimistolla pitää olla niin myöhään kuin on tarpeen jos jotain on hoidettava loppuun. Tuli taas niitä 11 ja 12 tunnin työpäiviä... Ei siinä muuten mitään, työ on ihan siedettävää, mutta reippaana olo on rasittavaa. Työtoverini eivät aavista, että olen vaikeasti masentunut ja ahdistunut. Yritän parhaani mukaan vaikuttaa "normaalilta": jutella ystävällisesti, hoitaa työni, hymyillä. Tosiasiassa haluan vain kuolla...

Nyt joudun vielä lähtemään toiselle puolelle Suomea, koska pomomme keksi ulkoistaa osan töistämme jonnekin jumalan selän taakse. Minun pitäisi mennä sinne pariksi päiväksi opettamaan ja ohjaamaan ihmisiä. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa! Minulla on aina ollut hirveä kammo yksin matkustamista kohtaan. Lisäksi en tiedä yhtään miten päin sitten olisin siellä. Mitäs sitten kun olen näyttänyt miten juttu hoidetaan? Istunko loppupäivän jossain yksin? AHDISTAA!!! En halua mennä. Yritin selittää pomolle, etten minä kykene siihen ja että oikeastaan sen asian pystyisi opettamaan joku muukin meidän työntekijöistä. Mutta ei. Minun se pitää olla. Sain sentään ruinattua, ettei tarvitsisi mennä yksin. Pomo päätti että tulee itse mukaan. Sen matkan aikana tulee varmaan lyötyä jonkinlainen ennätys vaivautuneiden hiljasuuksien määrässä. Eihän meillä ole muuta yhteistä kuin työ ja sekin on niin eri tasoista, ettei siitä pitkäksi aikaa juttua synny. Tuskaa.

Nyt pitäisi vielä hoitaa koulutehtävät. Yritän opiskella tradenomiksi... Nyt kun viikko on mennyt töissä minulla on tietenkin koko kasa tehtäviä mitä pitäisi alkaa tehdä. Yllätys-yllätys, masentaa niin paljon, etten jaksa välittää mistään. Haluaisin vain nukkua. Käpertyä peiton alle ja piiloutua koko maailmalta...

P.S. Has anyone really solved his/her problems by drinking? I want to believe it is possible.