Niin se vain on. Ainakin tässä vaiheessa elämääni. Olenko maininnut että masennukseni on aaltoilevaa mallia? Välillä jaksan olla melkein normaali ja välillä en jaksa ollenkaan = haluan vain kuolla. Viimeksi manittu vaihe on hieman helpompi kestää alkoholin avulla. Esimerkiksi nytkin suunnitelmat viikonlopuksi olivat suuret: piti käydä lenkillä, tarkistaa reseptit (rauhoittava Seroquel on loppu), käydä apteekissa, kirjoittaa koulun oppimistehtävää ainakin pari sivua eteenpäin, imuroida, pestä pyykit... Mutta eipä se nyt vain onnistunut. Tehtävästä kirjoitin vain pari lausetta, enkä saanut mitään muutakaan aikomistani jutuista tehtyä. Ihan vain sen takia että ahdistus on ollut kamalaa ja lisäksi tämä masennus on nyt sellaista että liikkuminenkin on tuskastuttavaa. Valtava fyysinen heikkous - ihan kuin olisi harrastanut liikaa liikuntaa ja vetänyt itsensä ihan piippuun. Jokainen liike vaatii ponnistusta ja kirpaisee jotenkin... Äh, en tiedä. Olen tällainen paskaläjä. Joka tapauksessa, piti vain sanoa, että alkoholi auttaa vähäsen. Mistään muusta en ole löytänyt helpotusta tähän mennessä. Vittu, mitä paskaa minun elämäni onkaan tällä hetkellä!....