Eilenhän oli Vappu? Eipä tullut juhlittua... Olen muuttumassa yhdeksi niistä surkeista erakoituneista ihmisistä, jotka masentuvat entisestään juhlapäivinä, koska silloin yksinäisyys korostuu ja muuttuu lähes käsinkosketeltavaksi.

Itsesääliäkö? Eipä oikeastaan, tiedän kyllä ettei minulla ole aihetta sääliä itseäni. Tai onhan minulla näitä "mielenterveysongelmia", kuten masennus, jolle ei näytä tulevan loppua, mutta eipä se itsesäälillä parane. Olen jo käynyt itsesäälivaiheen läpi. Ja sen vaiheen kun olin vihainen, kun tuntui niin epäreilulta, etten pysty nauttimaan elämästä eikä mikään tuo iloa. Nykyinen vaiheeni on enimmäkseen turtumusta. En vain jaksa välittää enää. En edes usko enää parantuvani tästä.

Niitä koulutehtäviäkään en saanut kaikkia tehtyä. Vähäsen vain pääsin alkuun niiden kanssa. Kun masennus painaa päälle on hirveän vaikeaa saada itsensä toimimaan, keskittymään, käyttämään voimiaan...

Tuntuu että kaikki on liikaa. En halua mitään. Haluan eroon kaikesta. Itsestäni, maailmasta, elämästä.