En tiedä mitä ajatella; pitäisikö katua vai olla innostunut... Aiemmin jo kirjoitin samassa toimistossa työskentelevästä miehestä, joka ahdistelee minua huolimatta siitä, että on kihloissa. Tänään hän tuli kotiini vaihtamaan windowsin lisenssiä (mikä ei muuten edes onnistunut) ja lirkutteli taas kaikenlaista. Hän tuli koko ajan vain lähemmäs ja lopuksi melkein makasi päälläni kun istuin nojatuolissa. Hän kosketteli ja yritti suudella, mutta minä vastustelin aika kauan. Tämä ei kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoi yrittämistä, estelystäni huolimatta suuteli kaulaani yms...

Loppujen lopuksi hellyydenkaipuuni vei minusta voiton ja vastasin heikosti hänen suudelmiinsa. Hän yritti saada minut kiihottumaan ja pyrki muutamaan kertaa riisumaan vaatteeni, mutta en antanut hänen mennä niin pitkälle...

Toistin taas muutamaan kertaan, etten varatuista miehistä ole lainkaan kiinnostunut, mihin hän joka kerta vastasi ettei voi mitään tunteilleen. Äh, en tiedä, mitä minä nyt teen. Näen hänet taas huomenna töissä. Ja ylihuomenna. Ja joka arkipäivä tästä eteenpäin.

En tiedä mitä tehdä. En koe koskaan "rakkautta ensi silmäyksellä" vaan tunteeni kehittyvät pikkuhiljaa, kun luottamuksen ja kiintymykseni kasvavat vähitellen. Tätä miestä en vielä tunne melkein ollenkaan. En tiedä mitään hänen yksityiselämästään, tunnen hänet vain sen verran kuin töissä juttelemalla olen päässyt tutustumaan.

Jos tätä käy joku lukemassa, saa ihan vapaasti kertoa mielipiteensä. Itse en ole edes kahden vaiheilla, vaan päässäni riitelee tästä asiasta useampikin ääni. Minä olen harvinaisen hyvä käymään sanasotaa itseni kanssa. En ole skitsofreenikko mutta välillä tuntuu, kuin persoonia olisi enemmän kuin yksi minun pohjattomassa sahanpurupäässäni.

P.S. I told you about me and my smells. Jätkän haju (partavesi tms) jäi minuun. Hyi, en halua ajatella koko tilannetta: hänen käsiään ja suuta siellä, mihin ne ei ollenkaan kuulu... Paha olo.