Palasin tänään töihin. Muutaman päivän loma antoi ihmeesti voimia leikkiä taas reipasta, ahkeraa ja ennen kaikkea iloista! Hymyni paistoi kuin Naantalin aurinko! No okei, naamallani taisi sittenkin olla enemmän tuskainen irve, kuin oikea hymy. Onneksi (?) kukaan ei kuitenkaan huomaa mitään eroa. Kun nauruni menee itkunsekaiseksi ja hysteeriseksi, ihmiset luulee että olen erityisen hyvällä tuulella.

Onneksi on viikonloppu, enkä ole luvannut kenellekään mitään - saan olla ihan yksin, rauhassa, hiljaisuudessa tai lempimusiikin soidessa. Saan vaikka nukkua koko päivän jos siltä tuntuu. (Ja siltä tuntuu aika usein - tämä pohjaton uupumus ei parane kuin ikuisella unella)

Jotain hyvääkin: pääsen taas kärryille siitä mitä maailmassa tapahtuu. Sain Hesarin 6 kuukaudeksi puoleen hintaan, olenpa ainakin sen aikaa jotenkuten mukana maailmamenossa.